yhdenvertaisuus työelämässä

Yhdenvertaisuus on jokaiselle kuuluva perusoikeus ja ihmisoikeus. Yhdenvertaisuus työelämässä tarkoittaa sitä, että kaikki ihmiset ovat samanarvoisia riippumatta esimerkiksi heidän iästään, alkuperästään kansalaisuudestaan, kielestään, uskonnostaan tai vakaumuksestaan, mielipiteestään, poliittisesta toiminnastaan, ammattiyhdistystoiminnastaan, perhesuhteistaan, terveydentilastaan,  vammaisuudestaan, seksuaalisesta suuntautumisestaan tai muusta henkilöön liittyvästä syystä.

Suomessa yhdenvertaisuudesta säädetään yhdenvertaisuuslaissa. Yhdenvertaisuuslain tarkoituksena on edistää yhdenvertaisuutta ja ehkäistä syrjintää sekä tehostaa syrjinnän kohteeksi joutuneen oikeusturvaa. Yhdenvertaisuuslaissa on säädetty jokaisen työnantajan velvollisuudesta edistää yhdenvertaisuutta työpaikalla. Työpaikoilla, joissa on vähintään 30 työntekijää, on tehtävä yhdenvertaisuussuunnitelma. STTK mielestä vähintään 30 työntekijän raja on liian korkea, sillä se jättää liian monen työpaikan ja työntekijän yhdenvertaisuussuunnitelman ulkopuolelle.

Blogi

Ennakkoluulottomuus ja syrjimättömyys ovat sivistyneen yhteiskunnan ja terveen työelämän merkki

| 24.6.2019

Yhdenvertainen työelämä: Ennakkoluulottomuus ja syrjimättömyys ovat sivistyneen yhteiskunnan ja terveen työelämän merkki Meille kaikille on tyypillistä muodostaa toisista... Lue lisää

Uutinen

Kuinka varmistamme kaikille yhdenvertaisen työpaikan?

| 4.6.2019

Tervetuloa SAK:n, Akavan ja STTK:n järjestämään aamiaistilaisuuteen kuulemaan, kuinka voimme varmistaa kaikille yhdenvertaisen työpaikan niin lainsäädännön kuin työkulttuurin... Lue lisää

Uutinen

Kuinka varmistamme kaikille yhdenvertaisen työpaikan?

| 22.5.2019

Tervetuloa SAK:n, Akavan ja STTK:n järjestämään aamiaistilaisuuteen kuulemaan, kuinka voimme varmistaa kaikille yhdenvertaisen työpaikan niin lainsäädännön kuin työkulttuurin... Lue lisää

Blogi

Tietoisuudella eroon työpaikkojen rasismista ja syrjinnästä

| 21.3.2019

Tällä viikolla vietetään Punaisen ristin rasisminvastaista viikkoa ja tänään 21.3. rasisminvastaista päivää. Päivä sai alkunsa vuonna 1966, kun... Lue lisää

Yhdenvertaisuus -opas 2017

| 12.9.2017

Olemme koonneet tähän kirjaseen tietoa yhdenvertaisuudesta sekä työntekijän että henkilöstön edustajan näkökulmasta. Kirjanen toimii myös johdatuksena yhdenvertaisuuslain sisältöön... Lue lisää

Uutinen

11 x Tällainen on yhdenvertainen työpaikka

| 28.6.2017

Yhdenvertainen työpaikka Työmarkkinakeskusjärjestöt EK, SAK, Akava ja STTK järjestivät Pride-viikolla tilaisuuden, jossa pohdittiin, miten työpaikoista saataisiin entistä yhdenvertaisempia.... Lue lisää