Julkiset hankinnat avuksi nuorten työllistämiseen

Yhteiskuntatakuun muodossa annettu lupaus nuorille odottaa lunastamistaan. Nuorten työllistyminen on nykyisessä taloustilanteessa vaikeaa. STTK:n mielestä nuorten työttömyyden pitkittymisen ehkäisemiseksi on etsittävä ennakkoluulottomasti uusia keinoja. Julkiset hankinnat ovat tässä yksi vähän käytetty mahdollisuus.

STTK:n yhteiskuntasuhdepäällikön Jukka Ihanuksen mielestä hankintoja tehtäessä tulisi muistaa muitakin seikkoja kuin halvin hinta.
– Yhteisillä varoilla hankintoja tehtäessä voidaan ottaa huomioon myös sosiaalisia näkökulmia kuten nuorisotyöttömyyden vähentäminen. Lainsäädännössä olevaa liikkumatilaa sosiaalisten näkökohtien huomioimisesta pitäisi käyttää nykyistä rohkeammin hyödyksi niissä tapauksissa, joissa tämä sopii kilpailutuksen kohteeseen.

Kuntien ja valtion tulisi käyttää nykyistä aktiivisemmin julkisia hankintoja yhtenä työkaluna nuorten työllistämisessä.
– Julkisen sektorin tulisi asettaa ehtoja nuorten työllistämiselle siihen soveltuviin julkisiin hankintoihin. Esimerkiksi ruokapalveluita koskevassa kilpailussa yrityksen tulisi sitoutua tarjoamaan kaksi työpaikkaa työttömille nuorille tai tarjoamaan oppisopimuspaikkoja nuorille, Ihanus esittää.

Maan hallitus on asettanut rakennepoliittisessa kannanotossaan tavoitteeksi luoda puitteet vaikeasti työllistyvien käyttöön julkisissa hankinnoissa.  Tämä on STTK:n mielestä kannettava tavoite.
– Julkisia hankintoja tekevien tahojen tulisi määritellä esimerkiksi hankintaohjeissaan se, miten ne ottavat sosiaaliset näkökulmat huomioon. Näin voimme luoda nuorille mahdollisuuksia päästä kiinni työelämään ja koulutukseen sekä osallisiksi yhteiskuntaan.

Jukka Ihanus, STTK

***

STTK: Nuoret tarvitsevat työelämään siirtymistä tukevaa ohjausta

Ajankohtaista

18.11.2024

Yhteisöllisyydellä yksinäisyyttä vastaan 

Lue
13.11.2024

Työvoimapalvelut tarvitsevat henkilöstönsä

Lue
12.11.2024

TE-palvelut siirtyvät kuntiin – mikä muuttuu?

Lue
11.11.2024

STTK:n hallitus: Palkkatasa-arvo on vientimallin suurin uhri

Lue
11.11.2024

Suomi asuu edelleen yksin – jos taloudelliset edellytykset sitä tukevat

Lue
11.11.2024

COP29: Työntekijät tarvitsevat ilmastorahoitusta oikeudenmukaisen siirtymän edistämiseen

Lue
8.11.2024

Isänpäivä muistuttaa huolenpidosta ja hoivasta

Lue
5.11.2024

Tehy: Yksityiselle ensihoitopalvelualalle lakkovaroitus

Lue