Työllisyyden vahvistaminen tarvitsee kestävää politiikkaa ja toimivaa vuoropuhelua

Työllisyys ja talouskasvu

Tämä viikko päättyy eduskuntavaalipäivään. Suomi ja suomalainen työelämä ovat suurten muutosten äärellä. STTK:n hallitus on tyytyväinen siihen, että päättyvän hallituskauden aikana työllisyysaste on kehittynyt myönteisesti ja tällä tiellä meidän on jatkettava.
– Työllisyyden parantamiseksi ei kuitenkaan tarvita tehottomia temppuja vaan kestävää ja oikeudenmukaista politiikkaa, puheenjohtaja Antti Palola korostaa.

STTK:n hallitus toivoo seuraavalta hallitukselta parempaa ymmärrystä työmarkkinatoiminnasta sekä kolmikantaisen valmistelun ja sopimusyhteiskunnan merkityksestä.
– Työelämän epävarmuuksien vähentäminen ja myönteisen työelämäkuvan luominen erityisesti nuorille on tärkeää työllisyyden, työssä jaksamisen, työurien pidentymisen ja työelämän tasa-arvon kannalta. Työmarkkinaosapuolten ja hallituksen välillä tarvitaan avointa ja edistyksellistä vuoropuhelua siitä riippumatta, mitkä puolueet hallituksen muodostavat, Palola sanoo.

Työllisyysasteen nostaminen edellyttää sekä rakenteellisia uudistuksia että paljon yksittäisiä toimenpiteitä.
– Työllisyyden, talouskasvun ja tuottavuuden tueksi tarvitsemme aktiivista työvoimapolitiikkaa sekä sosiaaliturva-, perhevapaajärjestelmien ja yhteistoimintalain uudistukset. Suuret, mutta välttämättömät uudistukset edellyttävät hyvää ja luottamuksellista yhteistyötä hallituksen ja työmarkkinaosapuolten välillä.

STTK:n kansanedustajaehdokkaille tekemän kyselyn perusteella peräti 84 prosenttia vastaajista suhtautuu myönteisesti kolmikantaiseen lainsäädäntövalmisteluun.
– Suomen menestys pohjautuu sopimusyhteiskuntaan. Kolmikantavalmistelulle on seuraavalla hallituskaudella annettava nykyistä suurempi painoarvo. Kolmikanta ei ole itseisarvo, vaan väline pitkäjänteisiin kestäviin ratkaisuihin, sopimusyhteiskunnan vahvistamiseen ja tasapainoisten uudistusten rakentamiseen. On viisasta hyödyntää työmarkkinajärjestöjen asiantuntemusta nykyistä paremmin ja myös varata lainsäädäntötyölle riittävä aika ja riittävät resurssit. Hyvä yhteistyö ja kolmikantavalmistelu edistävät myös työrauhaa, Palola toteaa.

Yleissitovuuden turvaaminen on keskeinen osa suomalaista sopimusjärjestelmää. Moderni työelämä tarvitsee myös paikallisen sopimisen lisäämistä.
– Parhaiten paikallinen sopiminen onnistuu työ- ja virkaehtosopimusten kautta. Ne luovat pohjan tasapainoisille neuvottelusuhteille työpaikoilla.

***

STTK:n tavoitteet hallitusohjelmaan 2019

Ajankohtaista

18.11.2024

Yhteisöllisyydellä yksinäisyyttä vastaan 

Lue
13.11.2024

Työvoimapalvelut tarvitsevat henkilöstönsä

Lue
12.11.2024

TE-palvelut siirtyvät kuntiin – mikä muuttuu?

Lue
11.11.2024

STTK:n hallitus: Palkkatasa-arvo on vientimallin suurin uhri

Lue
11.11.2024

Suomi asuu edelleen yksin – jos taloudelliset edellytykset sitä tukevat

Lue
11.11.2024

COP29: Työntekijät tarvitsevat ilmastorahoitusta oikeudenmukaisen siirtymän edistämiseen

Lue
8.11.2024

Isänpäivä muistuttaa huolenpidosta ja hoivasta

Lue
5.11.2024

Tehy: Yksityiselle ensihoitopalvelualalle lakkovaroitus

Lue